keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Mokkapiirakka

Löysin aivan ihanan mokkapiirakan ohjeen jonkun blogista, mutta en enää muista mistä enkä löydä sitä enään. Eli jos joku tunnistaa omakseen, laita viestiä, niin lisään linkin blogiisi :)
 
Pohjasta tuli todella mehevä ja hyvä! Tämä oli myös helppo ja nopea tehdä, kun tässä ei tarvinut vaahdotella munia ja sokeria. Tätä ohjetta tulen käyttämään jatkossakin! Kuorrutuksen tein oman ohjeeni mukaan, koska pidän siitä niin paljon ;)



Pohja:
 
4 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniliinisokeria
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 ½ dl vettä/maitoa
200 g margariinia
4 rkl kaakaota
1 dl maitoa
2 munaa
 
Sekoita kulhossa sokeri, vehnäjauhot, vaniliinisokeri ja leivinjauhe. Kiehauta kattilassa suola, vesi/maito, margariini ja kaakao. Nosta jäähtymään hetkeksi. Yhdistä jauhot ja kaakaoseos. Lisää joukkoon kylmä maito. Kun taikina on jäähtynyt lisää munat. Sekoita tasaiseksi ja kaada pellille. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ennen kuorruttamista.
 
Kuorrutus:
 
8 rkl rasvaa
8 rkl kylmää kahvia
2 tl vaniljasokeria
2 rkl leivontakaakaota
n. 1 pkt tomusokeria
 
Sekoita kaikki aineet keskenään. Lisää tomusokeria niin paljon, että kuorrute on todella paksua, eikä näin ollen valu pois pohjan päältä. Kaada kuorrute pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Koristele nomparelleilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti