lauantai 12. toukokuuta 2012

Banaani-Appelsiinihyydyke



 Pohja:

1 pkt ( 175 g ) kaurakeksejä
75 g voita / margariinia

Murenna keksit ja sekoita sulatettuun rasvaan. Levitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, niin että leivinpaperin reunat jäävät pohjan ulkopuolelle näkyviin. Tämä helpottaa valmiin kakun siirtämistä. Painele keksinmurut tiiviisti pohjalle.

Täyte:

2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
5 dl maustamatonta jogurttia
150 g appelsiinimarmeladia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
8 kpl liivatelehtiä
½ dl appelsinimehua

Vaahdota vaniljavaahto. Lisää käsin sekoittaen sekaan jogurtti, marmeladi, sokeri ja vaniljasokeri. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä ja sekoita ne kuumennettuun appelsiinimehuun. Kaada hieman jäähtynyt mehu vaniljaseoksen joukkoon. Kaada seos vuokaan keksinmurujen päälle. Nosta kakku jähmettymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Päällinen:

2-3 kpl banaania
2 dl appelsiinimehua
1 dl hyytelösokeria

Pilko banaanit viipaleiksi. Levitä ne kakun päälle. Kuumenna mehu ja lisää sinne hyytelösokeri. Jäähdytä seosta hieman ja lusikoi tai valuta seos banaanien päälle. Laita jääkaappinen hyytymään ainakin tunniksi.



VINKKI: Kakusta saa helposti gluteenittoman, vaihtamalla keksit gluteenittomiin kekseihin.
Esim. Semper

2 kommenttia: